Ainutlaatuiset artikkelit erottuvat ja tuovat lisäarvoa
Verkossa on tuhansia artikkeleita aiheesta kuin aiheesta ja niitä tulee lisää jatkuvalla syötöllä. Jos sinun tekstisi hukkuvat tuohon artikkelitulvaan, niistä ei ole mitään hyötyä. Siksi sinunkin kannattaa huolehtia siitä, että julkaiset ainutlaatuista sisältöä. Ainutlaatuiset artikkelit saavat lisäksi lukijan kiinnostumaan sinusta ja tuotteistasi. Kun lukija hyötyy tekstistä esimerkiksi viihtymällä sen parissa tai saamalla hyviä vinkkejä, jäät hänen mieleensä.
Verkossa artikkeleiden on erottauduttava muista
Uniikki teksti on yksi tärkeimmistä artikkelin hakukonenäkyvyyteen vaikuttavista tekijöistä. Google ja muut internetin hakukoneet suosivat hakutuloksissaan sellaisia sivustoja, jotka eivät kopioi sisältöjä muilta. Yksinkertaisesti sanottuna sellainen artikkeli, joka muistuttaa liikaa muiden tekstejä, ei löydy hakukoneella. Julkaisemalla ainutlaatuista sisältöä huolehdit siitä, että artikkelisi on mahdollista löytää.
Myös lukijat huomaavat, jos artikkeliin on lainattu liikaa muilta. Toki toisten teksteistä saa inspiroitua ja hyviä ideoita kannattaa jakaa, mutta artikkeleissa on aina oltava jotain omaakin ja lähteisiin on kohteliasta viitata. Jos joku lukee artikkelisi, hän on todennäköisesti kiinnostunut aiheesta ja lukee muitakin siihen liittyviä tekstejä. Lukija pettyy, jos ei saa artikkelistasi irti mitään uutta ja huomaa, jos esittelet muiden ajatuksia ominasi.
Ainutlaatuisella sisällöllä jäät ihmisten mieleen
Verkko on pullollaan tekstejä, joissa toistetaan samoja asioita. Totuus on kuitenkin se, että kukaan ei jaksa lukea samankaltaisia artikkeleita jatkuvasti. Huolehdi siitä, että jokaisessa artikkelissasi on jotakin uutta ja pysyt mielenkiintoisena. Esimerkiksi uudet näkökulmat, ajatusten esiin tuominen tai vanhojen tietojen yhdistely uudella tavalla tuovat mukavaa vaihtelua teksteihin. Kun jokainen artikkelisi on ainutlaatuinen, lukijat jaksavat palata niihin yhä uudelleen ja saat heidät helposti viettämään aikaa brändisi kanssa.
Massaan sekoittuvien artikkeleiden sijasta on virkistävää lukea ainutlaatuisia tekstejä. Moni selailee useita verkkosivuja ja silmäilee läpi artikkeleita, joista ei loppujen lopuksi jää sanaakaan mieleen. Ainutlaatuisella sisällöllä saat lukijan pysähtymään artikkelisi kohdalle. Huolehdi siitä, että tekstistä on iloa tai hyötyä lukijalle ja jätät taatusti itsestäsi positiivisen mielikuvan. Seuraavan kerran, kun lukija tarvitsee tuotteita tai palveluita, joihin liittyviä artikkeleita olet julkaissut, olet ensimmäisenä hänen mielessään.